Lukijat

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Pitsisukkkia

;) ..joka toisia sukkia!

Kaksi paria valmiina. Sekä parilliset säärystimet.
Vasemmalla edellisen postauksen molemmat sukat,lankaa näihin meni 165g.
Keskellä Dropsin ohjeella ,lanka Maijaa 100g 2,5 puikot
Oikealla harmaat säärystimet 7-veikkaa 175g, 3,0 puikot.
Haruni, Novitan Säde 135g. Paljettien kimallus ei kylläkään näy kuvassa.




tiistai 15. tammikuuta 2013

Pitsiin lumoutunut

Uusi vuosi, uudet kujeet!
Tammikuun valkoisuus aloitti valkoisten pitsineuleiden buumin.Olen jo aloittanut neljät pitsineule sukat tälle vuodelle ja yksi huivikin on tullut tehtyä,mutta siitä myöhemmin.
Tämän aloitin sunnuntaina.Nauha tosin on vielä väärää sävyä.
Mallikuvio on hieman muunneltu eräästä Dropsin ohjeesta, muuten ihan oma viritys.Lanka Admiral 6-säikeinen ,puikot 2,5
En tehnyt alkuun minkäänlaista resoria. Alunperin suunnittelin , että neulon sukansuuhun lopuksi päälle käännettävän osan,mutta jossain nilkan vaiheille päästyäni virisi tuo pitsi-idea!
Jaa; kukahan kutoisi aina sen joka toisen sukan?
Nyt on neljästä parista,eli yhteensä kahdeksasta sukasta valmiina vasta kolme kokonaista!