Lukijat

torstai 29. maaliskuuta 2012

Tilkkuilua ja valmistuneita neuleita

Joskus pitää tehdä muutakin kuin neuleita.Olen värkännyt monta päivää tämän tilkku/aplikointityön parissa.Kuvittelin sunnuntai iltana tekeväni tämän parissa tunnissa,mutta ei se niin nopeasti sitten sujunutkaan.
Eikä tämä vielä ole lähelläkään valmista, enkä edes tarkkaan tiedä mikä se sitten "valmiina" olisi;D

Huivi, Vlad, ohje Raverlystä, Tein ohuesta Pirkka langasta ja tuli suht pieni 3,0 puikoilla.
Ja parit villasukat UWA-projektiin.
Yritän joskus myöhemmin lisätä kuvat,kun blogger ei nyt ole yhtään kuvansiirto tuulella!

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Värjätyt

Hulluttelu projekti valmis! Kierrätyslangat värjättynä, vaaleista tuli punaisemman sävyisiä, tummemmista taas sinisempiä, molemmat dipattu täsmälleen samoissa liemissä.

Siinäpä miettimistä, mitä näistä tekisin! Saavat nyt toistaiseksi marinoitua ja odotella suurta inspiraaatioa!

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Se leikkii vielä

Nimittäin minussa , vanhassa naisessa asustava sisäinen lapsi!
Tänään piti tehdä jotain aivan muuta,mutta tein jotain,MISSÄ EI OLE MITÄÄN JÄRKEÄ(-paremmin kuin tv:n maailman äsyttävimmässä nettiliittymämainoksessa!)
Kaivoin kätköistäni lankakeriä, jotka olen joskus purkanut koneneulotuista mallitilkuista ja epäonnistuneista kappaleista( Lue: mitään ei heitetä hukkaan!)
Minulla on mitä mainioin vyydityshäkkyrä, löydetty joskus rompetorilta.Pyörittelin lankoja vyyhdeiksi,siis sikinsokin valkeita ,harmaita ja muita vaaleansävysiä.No; lankahan on tietysti täynnä SOLMUJA, mutta sehän ei ainakaan vielä haittaa.Enkä yleensäkään saa raivareita, vaikka lankakerässä sattuu olemaan solmu.Langat ovat villaa, etupäässä Kamenaa ja ohutta Pirkkalankaa,

Kas tässä, herkutelkaa!

Talking Fish -sukat

Talking Fish sukat ,malli Janel Laidmanin sukkakirjasta, edellisen postauksen turkoosikeltaoranssisukkalangasta.
Langan värit toivat mieleeni akvaarion,kultakalan,atollit! Sitten piti löytää joku kala-aiheinen sukkaohje.
Nämä on neulottu poikittain ja aaltoilevat mukavasti.
Tämäoli taas niitä juttuja, joita ei voi lopettaa kesken.Aloitin sunnutai iltana ja päättelin tänä aamuna langanpäät!

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Lankakerähelmet

Teinpäs helminauhan huovuttamalla pieniä lankakeriä ja laitoin väleihin hopeanvärisiä muoviproppuja.
Huiveja on tullut taas aloiteltua useampiakin,mutta valmiiksi asti on nyt tullut uusimmasta Modasta malli 1.
Jätin ylemmät nypyt pois.Lankaa kyllä kului huomattavasti enemmän kuin ohjeessa sanotaan, ei se tosin samaa ollutkaan, vaan Schopplwollen silkkivilla huivilankaa.3,5 pitsiaddeilla tikuttelin.
Kokoakin huiville aikalailla.
Ja vielä sukkalankavärjäyksiä; olisikos tämä kevätkimara!

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Värien viemää

Neulerintamalla on ollut hiljaisempaa. Väliin on mahtunut eteläsuomen matkailua ja lapsiperheen elämää.
Helmikuun loppupuolella värjäilin 7-veikkaa raidalliseksi, puolet sini/vihreää, puolet puna/oranssia päähäni pälkähtäneen sukkasuunnitelman takia.
Näihin on käytetty kaksi samanlaiseksi värjättyä kerää;.tasaraidalliset ja peilikuvat.

Toinen parempi juttu syntyi, sanotaanko vahingossa!
Pätkärääkätyn langan kirous ja ihanuus; usein lanka näyttää vyyhtinä syötävän kauniilta ja on parhaimmillaan sisustuselementti.Kun kerii langat, se ei enää näytä kauniilta, puhumattakaan sitten neulottuna useimmiten koko hohto läsähtää rumaksi kuin koiran oksennus.
Aloitin  neulomaan "lapasta"myöhään eräänä iltana.Tein yksinkertaista mallineuletta muutaman sentin ja se oli siinä.Neuleeseen alkoi muodosta yhtenäisiä väripintoja (-rapakoita?)Ja tämän myötä ainakin osa vyyhdin väriloistosta tulee näkyväksi.
Lanka on suomalaista lampaanvillaa Pirtin kehräämöltä, itse värjättynä.